Lähdin lauantaiyönä junalla kohti Zürichiä, perillä olin kuuden
aikaan aamulla, ja siellä sitten muutaman tunnin venailin Tiinan
junan saapumista. Oli hassua, että kahden vuoden ajan Tiina on
ollut LAMK:ssa miljöönpuolella, mutta vasta Keski-Euroopassa
tutustuttiin hieman paremmin toisiimme… :) 

1598515.jpg

Kun saatiin eurot vaihdettuja Sveitsin frangiin, lähdettiin sitten
etsimään meijän hostellia, joka oli bussimatkan päässä, mutta
totesimme sitten sen löydettyämme, ettei sinne pääse ollenkaan
sisään ennen klo 15. Ei sitten kuin takas rautatieasemalle,
kamat loksuun säilöön.

1598518.jpg

Malesian illallisella tapasin Zürichistä olevan pojan, jolta sitten
tietty kyselin vinkkejä, mitä kannattaisi käydä Zürichin lähistöllä
katsomassa. Näiden vinkkien ja matkaoppaitten mukaisesti
mentiin ostamaan päivälippua kulkuneuvoihin, joilla pääsee suht
laajalla alueella kulkemaan rajattomasti.

1598522.jpg

Ensimmäisenä määränpäänä oli vetiputoukset, jotka sijaitsivat
noin puolen tunnin junamatkan päässä. Olipas se alue kyllä
kivannäköistä! Oli niin vehreää, vesi oli ihanan turkoosia, ylhäällä
oli jonkin tapainen linnakin.

1598520.jpg

Ei se vesiputous nyt kovin suuri ollut, mutta en usko, että Islannin vesiputousten jälkeen olisin nähnyt vastaavaa… Miten se vesi
voikaan olla niin kivaa :D

1598536.jpg

Takaisintulomatkalla jäimme sattumanvaraisella pysäkillä pois ja
käytiin katsomassa, mitä sieltä löytyykään. Paikka olikin todella
hieno järven rantoineen.

1598542.jpg

Toisaalta se sitten oli turistirysäkin, vaikka me eksyttiin sinne
sattuman kautta. Siellä käytiin syömässäkin. Ruuan löytäminen
olikin todella haasteellista koko reissussa, kun ei nyt montaa
kymppiä siihen haluttu tuhlata, ja joka paikassa hinnat olivat
todella korkealla.

1598547.jpg

Sitten kello olikin jo niin paljon, että lähdettiin nukkumaan
natiseviin sänkyihin, todella paksujen topattujen peittojen alle.

Aamulla suunnattiin junalla about tunnin päähän Luzerniin.

1598552.jpg

Sielläkin oli järvi. Ja sekin paikka oli kiva kapeine kujineen,
siltoineen ja kivasti koristeltuine taloineen (kirkoista viiti
mainitakkaan, kun niitä nyt on joka ikisessä pikkukylässäkin,
vaikka asukkaita ei olisi kuin kaksi xD ).

1598570.jpg

Sitten ”filmi tuli täyteen” ei sorsista, vaan joutsenista, ja
kolmesta joutsenen poikasesta. Voi että kun ne olikin sulosia! :)

1598557.jpg

Luzernissa mentiin myös pienelle laivareissulle, jotta päästiin
ihastelemaan vielä vähän paremmin Alppeja! Mä kyllä tykkään
olla todella paljon minkälaisessa paatissa tahansa, ja sitten
vielä jos siinä on Alpit ympärillä, niin johan on hienoo! :)

1598563.jpg

Sunnuntaina sitten kierrettiin Zürichin keskustaa. On siellä kyllä
aivan tajuttoman monta kirkkoa, patsasta ja tornia :P

1598578.jpg

Järvi sielläkin ja Alpit taustalla, kaunis kaupunki siis sekin :) Pieniä 
katuja, kivasti koristeltuja taloja, kivoja kahviloita/terasseja kadut
täynnä ym. Kun oltiin saatu jalat väsyneiksi, päätettiin mennä
ratikoilla niin pitkälle, mihin meijän päivälipulla pääsi ja käytiin
sitten hieman keskustan ulkopuoltakin katsomassa. Sieltä lähinnä muistuu mieleen kierrätyskeskus ;D 

1598590.jpg

Jalkapallo EM-kisojen takia kaupunki oli täynnä jalkapallo kamaa,
tiistaina siellä jaettiin ilmasta cola zeroo. Sen takia useassa kuvassa
siis näkyy kolatölkkejä xD Mutta se oli kyllä todella kätevää, sillä oli
niin kuuma päivä, ja kaupasta juoma maksaa nii paljo... ;)

1598602.jpg
 
Lichtesteinin jätin sitten väliin, koska minut vakuutettiin, ettei se
olisi vierailun arvoinen paikka, siellä on vain linna ja pankki, jos
olisi ollut yksi päivä lisää, olisin käynyt kurkkaamassa senkin,
mutta aika kun on rajallinen, niin valitsin Zürichissä kiertelyn ;)

1598593.jpg

Todella kiva matka kyllä taas oli! Ja sit heti kun pääs kotiin,
niin varasinkin jo lentolipun Kööpenhaminaan Lauran luokse!
Että ei tää matkustelu vieläkään lopu, kohta on jo lähtö sinne
Kroatian rannikolleki ;)

Niin ja vielä juttu, josta on pitänyt valittaa aiemminkin, on
tuhkakupit vessoissa!! Siis on kyllä niin kiva mennä johki

1598606.jpg

vessakoppiin, jossa just on oltu röökillä. Ja kaikenlisäksi siinä
pöntön vieressä on se tuhkiskin.... Kummallista.