Alku oli räväkkä. Matka kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa alkoi torstai-
aamuna 9.15, ensimmäiset 300 metriä juosten bussipysäkille. Nyssäköinä
meillä oli molemmilla reppu selässä ja matlaukku kädessä.

Matka sujui ihan rattoisasti, mitä nyt Helsinki-Berliini-lennolla eräs
krapulainen günther ei meinannu päästä meitä istumaan omille paikoil-
lemme. Hälle kun ei ollut osunut ikkunapaikkaa. Lentoemännän tiukka
komento, ni johan jässikkä totteli. Tais se siinä matkan aikana vielä
jotain protestoida. Berliinissä parin tunnin odottelut ja matka jatkui. Ja
sateisessa Wienissä meitä oli vastassa ihana Krista. Eipä voitu kuitenkaan
vielä lepuuttaa istumalihaksi, koska yösija odotti Slovakian puolella,
Bratislavassa.



Otettiin Audi alle. Tulikohan sitä kaikkiaan 1000 kilometriä mittariin?
Ainakin Hostel Possonumia etsiessä tuli monen monta lisäkilometriä.
Lopulta saatiin ohjeet, jotka tosin piti kokeilla muutamaan kertaan
ennen perillepääsyä: sinisen sillan jälkeen vasemmalle,
seuraavista liikennevaloista vasemmalle, suoraan ja valoista oikealle.



Iloisia ilmeitä hostellin respalla. Takana ikävä harhailu, edessä yö 5
muun ventovieraan kanssa. Aikuisille oli oma rauhansa. Huoneet oli
nimetty maitten mukaan, me lapset päästiin yöksi Braziliaan. Oli siellä
Finland-huonekin. Siinä vaiheessa kello lähenteli jo iltayhdeksää, mutta
mahassa murisi, joten päätettiin patikoida 1,5 km keskustaan.

Ihmeteltiin iltahämyssä paikkoja ja pistäydyttiin paikallisessa
kellarissa murkinoimassa. Tarjolla oli jättilaisannokset liharuokia ja
kovaäänistä musisointia. Kuppilaorkesterikokoonpanossa oli ainakin
viulisti, pianisti ja örisijä. Vieläkin soi päässä sen "hei hei hei hei hoblaa".
Oli sinne eksynyt toinenkin suomalaispoppoo.



Aamupalaa ei ollut hostellilla tarjota, sillä juhlapyhien takia ruoka-
toimitukset tökki. Onneksi Tesco-kauppaketju oli tunkeutunut myös
tähän kaupunkiin, joten saatiin aamuksi laaja valikoima juustoja,
maukkaita tomaatteja, sampylöitä ja jukurttia.



Kapuamassa Bratislavan linnaan...



Edelleen matkalla ylös. Mutta tämähän on kuin näkymä Tallinnan
vanhaan kaupunkiin!



Vihdoin ylhäällä linnassa: edessä ylöjärveläinen linssilude, taustalla
joen toisella puolen paikallinen Hervanta.

Se kaupunki oli tosiaan nopeasti nähty. Suotta edes lähtee niin kauas,
kun samat maisemat näkee, kun pistäytyy Tampereella ja
Suomenlahden toisella puolen. Oltaishan me pidempääkin viivytty,
jos Eija olisi saanut rauhassa tutustua käsityöliikkeitten tarjontaan.
Aarteita tuntui löytyvän: kuviopapereita, sun muuta askartelu-
tilpehööriä. Näkemisen arvoinen on aivan rajan tuntuvassa tuulivoimala-
puisto. Sadoittan propelleja pelloilla, eikä silloin olla enää Slovakian
puolella.

Seuraava etappi olisi Wels, Salzburg ja pikku kyläpahaset siinä matkan
varrella. Matkaoppaananne Laura. Minä jatkan siitä, kun viivyttiin ma-ke
Wienissä.



Wombat´s, reppumatkaajahenkinen hostelli. Alakerran aulassa oli
värikäs löhöilynurkkaus, jonne Laura sopi sävyisästi. Check-out kun
oli hoidettu, huomasi Laura hukanneensa kännykkänsä. Vahva
muistikuva oli, että se oli jäänyt sängylle, mutta henkilökunnan
tarkistaessa ei huoneesta löytynyt mitään, eikä siivoojakaan ollut
löytänyt sitä. Tovin harmiteltuamme tilannetta ilmestyi känny
yllättäen vastaanottoon. Respan täti olikin tiedustellut aivan väärältä
siivoojalta.

Wienissä sitten riittikin näkemistä ja jo pelkästään vanhassa
kaupungissa. Kirkkoja ja katedraaleja oli nähnyt siinä vaiheessa jo
niin paljon, että oli ihan turta. Pakolliset nähtävyydet katseltuamme
suuntasimme shoppailemaan.



Perhosmuseoon ei ehditty eikä kuvan vasemmasta reunasta
pilkistävään kansalliskirjastoon kuin pariksi minuutiksi.
Kirjasto oli sulkeutumaisillaan, joten livahdettiin sisään kun
lippuluukun täti oli omissa maailmoissaan. Mutta vartijasetä
osasi odottaa meitä, kameroistaan tietenkin huomasi.
Nähtiin edes vilaus.